Kun avioero tulee vireille, toinen puolisoista jää tyypillisesti asumaan yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon ja toinen muuttaa pois. Poismuuttanut menettää asunnon käyttöhyödyn, vaikka hän edelleen omistaa sen kokonaan tai osin. Tämän epäsuhdan korjaamiseksi oikeuskäytännössä on vakiintunut asumishyvitys, josta käytetään myös nimityksiä asumiskorvaus, käyttökorvaus ja asumishyöty.

Vastaus otsikon kysymykseen on siis lähtökohtaisesti kyllä. Asuntoon jäävä puoliso voi joutua maksamaan hyvitystä poismuuttaneelle – ja määrät ovat usein suurempia kuin osapuolet olettavat.

Mihin hyvitys perustuu, kun laissa ei siitä säädetä?

Avioliittolaissa ei ole asumishyvitystä koskevaa säännöstä. Velvollisuus on rakentunut oikeuskäytännön varaan.

Ratkaisussa KKO 1996:54 korkein oikeus katsoi, että asunnon käytöstä taloudellista etua saava puoliso on velvollinen suorittamaan toiselle kohtuullisen korvauksen. Kyse ei siis ole rangaistuksesta eikä elatuksesta, vaan siitä, että toisen omaisuutta on käytetty yksin ilman vastiketta.

Mistä ajankohdasta hyvitystä maksetaan?

Korvausvelvollisuus alkaa pääsääntöisesti siitä, kun avioerotuomio on tullut lainvoimaiseksi – ei siitä, kun toinen puoliso muutti pois, eikä siitä, kun pesänjakaja asiaa ratkaisee.

Hyvitys päättyy, kun asunnosta muutetaan pois, se myydään tai ositus toimitetaan. Pesänjakajan toimivalta ei ulotu osituksen jälkeiseen aikaan: jos asuminen jatkuu osituksen toimittamisen jälkeen, vaatimus perustuu yhteisomistussuhteeseen ja se on esitettävä käräjäoikeudessa.

Voiko hyvitystä saada harkinta-ajalta?

Harkinta-aikana puolisoiden välinen elatusvelvollisuus on edelleen voimassa, ja tältä ajalta esitetty vaatimus olisi tosiasiassa elatusapuvaatimus. Tällaista vaatimusta ei voi ratkaista pesänjakaja, vaan se kuuluu tuomioistuimelle. Kanta ilmenee muun muassa Rovaniemen hovioikeuden ratkaisusta 22.1.2016 (nro 35, dnro S 14/590).

Miten hyvityksen määrä lasketaan?

Lähtökohtana on vastaavien asuntojen yleinen vuokrataso alueella, josta tehdään vähennys. Hyvitys ei siis vastaa täyttä markkinavuokraa, mutta se on selvästi enemmän kuin pelkät asumiskustannukset.

Tämä on käytännön riitojen tavallisin väärinkäsitys: asuntoon jäänyt puoliso olettaa, että vastikkeiden ja lainanhoidon maksaminen riittää. Näin ei ole. Kuukausittainen hyvitys liikkuu tyypillisesti useissa sadoissa euroissa, ja kun ositus viivästyy vuodella tai kahdella, kokonaissummat nousevat helposti tuhansiin euroihin.

Määrä on aina tapauskohtainen.

Hyvitystä on vaadittava itse

Pesänjakaja ei ota asumishyvitystä esille viran puolesta. Poismuuttaneen puolison on itse esitettävä vaatimus, ja jos sitä ei esitetä, hyvitys jää yksinkertaisesti saamatta. Vaatimus kannattaa esittää kirjallisesti ja perustellusti heti ositusmenettelyn alkuvaiheessa.

Vastaavasti asuntoon jäävän puolison kannattaa selvittää oma riskinsä ajoissa – ei siinä vaiheessa, kun osituslaskelmassa on yllättäen suurehko korvausvaatimus.

Asiasta voi myös sopia

Puolisot voivat aina sopia hyvityksen määrästä ja alkamisajankohdasta – tai siitä, ettei hyvitystä makseta lainkaan. Sopiminen poistaa merkittävän riidan aiheen ja tekee kummankin taloudellisen aseman ennakoitavaksi.